tiistai 8. syyskuuta 2015

''paljon'' asiaa

Viime kirjoitukesta onkin kulunut hetki aikaa. Nyt kun sain kauan odotetun oman tietokoneen niin kirjoittaminenkin on helpompaa. :)


Tyylitiimin Anne tuli esittelemään meille Helen Seward-hoitotuotteita. Pääsimme kokeilemaan tuotteita myös itse. Anne esitteli monta eri tuotetta, ja asiaa tuli niin paljon etten kaikkea enää muista.





Esittelyn lopussa saimme jokainen tällaisen hoitoöljyn mukaamme.

Pesu- ja hoitokäsittelytunnilla olin Anniinan pari.

Tässä hiukset ennen pesua
 
                                                                        

Tässä hiukset valmiina pesun, föönauksen ja suoristuksen jälkeen.

Kampaustunneille olemme taas päässeet harjoittelemaan föönausta. Tällä kertaa föönasimme lyhythiuksisen mallipään hiukset kokonaan käyttäen pyöröharjaa.


Pään alaosissa föönattiin alijännitteisesti, keskikohdissa normaalisti ja ylimpiä kohtia ylijännitteisesti. Näin saadaan hiukset kohoamaan kustakin kohdasta oikealla tavalla.

Yhtenä perjantaina meillä oli koulussa lyhyt päivä, ja päätin jäädä harjoittelemaan painettuja laineita.





Yritän jatkossa kirjoittaa useammin jottei yhteen kirjoitukseen tulisi niin montaa asiaa kerrallaan.

-Roosa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti